keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Aineisto #27

Lehto kritisoi persereikäseksiä:
Persereikäseksi on paitsi yhtä hyödytöntä kuin runkkaus myös vaarallista ja matoja aiheuttavaa.
Emme suosittele persereikäseksiä kummankaan sukupuolen kanssa. Kyrvän työntäminen vittuun on kansakunnallisesti hyödyllistä ja maatamme rikastuttavaa toimintaa toisin kuin perseseksi.

Herra Jumala löyhästi aiheeseen liittyen:
Olavi Mäenpää tunnettu myös Mustalaisruhtinaana ei ole ylenmääräistä runkkausta kaihtanut
Ilmeistä on että hän ymmärtää asiat niin, että kuka kyrpää säästää, hän kyrpäänsä vihaa.
Jumala tiedottaa Olasta ja ryssäläisistä Ulosteista:)
Meidän taivaallinen korkeutemme on hänelle Olavi Mäenpäälle kalun synnyinlahjana suonut, mutta toivoisimme että hän vast` edes käyttäisi rahoittajansa kahvilanpitäjän Turun käsityömuseon pitäjän edes jonkinlaiseksi vastikkeeksi, eikä vain tumputtaisi.
Perseseksi anaalisena toimintana on suotavana vain ulostamisen tavoin. Huomio virtaussuunta on vain ulospäin, ei sisään kuin enintään välisupistuksina.
Muistettakoon, että ulostamista voidaan pitää kansakunnallisena trauman hoitona, missä sinä esität Suomi-neitoa ja ulosteesi alueillamme loisivaa saastaista loisryssää.
Sinun ja ystäviesi tehtävä on että se myös toteutuu, eikä jää vain anaalisi vertauskuvalliseksi supisteluksi.
Herra Sinunkin Jumalasi

Olavi Mäenpää raportoi:
Minusta ja Väiskistä on taitettu jälleen kerran peistä näillä ja Sisun sivuilla, mutta tärkeimmät ominaisuutemme ja mieltymyksemme ovat kuitenkin päässeet unohtumaan?
-Allekirjoittanut ja Kuisma elää keskenään ns. vakiintuneessa homosuhteessa!
-otamme aina silloin tällöin iloitteluihimme mukaan Klasun, vaikkakin olemme käytännöllisesti katsoen seksuaalisesti kyvyttömiä!
-eläimiin sekaantumistakin harjoitamme, kuten myöskin riimiisiin tunnemme suurta mieltymystä!
-kesällä kantakortteja kerätessämme tahdoimme keräystilanteissa ahdistella samaa sukupuolta olevia henkilöitä -seksuaalisesti!
-kauppaliikkeissä käydessämme tunnemme suurta vetoa näpistelyyn!
-erityisesti keräyskampanjaamme häiritsi aina yltynyt virtsamme karkailu, josta johtuen ihmiset suorastaan juoksivat meitä karkuun!
Tässä muutamia lisäyksiä parhaisiin puoliimme, joista kaikista kuitenkin olemme erittäin ylpeitä! Tosin allekirjoittanut on viime aikoina tuntenut suurta mustasukkaisuutta siitä, kun Kuisma on alkanut harjoittaa nuorten naisten "perseestä nipistelyä"!
OLAVI MÄENPÄÄ- mustalaisruhtinas Turust

Klasu uhkaa Lehtoa ja Suomen Sisun ugreja:
Suomen Sisun tekstit muuttuvat yhä enemmän ja enemmän Seppo Lehdon aksentille heidän keskustelupalstalla; en lue sitä, mutta minulle on kerrottu (lue joka Lehdon postissa tuleva kirjoituksen alla oleva mainos Suomen Sisu - järjestöstä ja kansallisdemokraateista); mielenkiintoista tässä on vielä se, että koska minä olen sairaseläkeläinen, mielenvikainen, skitsofreenikko, vammainen, rampa, dalidomi, kivijalka yms., niin mm. Seppo Lehto on joka kerta kieltäytynyt yhteisesti sovitusta kaksintaisteluhaasteesta olematta sitten paikalla yhteisesti sovitulla paikalla.
Aika naismainen piirre ja hienosteleva piirre, kun karttaa täysin taistelua ja ei uskallaudu siihen; mies karttaa saada arpia ja yhteenoton merkkejä ja joilla sitten tällaisia on niin "mies" Lehto herjaa niistä, jotka ovat taisteluja kokeneen merkki. Sellaisiahan ugrit ovat! Ai, saatana, kun Lehto nitistetään ja laitetaan polvilleen! Suomen Sisu taas hakee heti lähestysmiskieltoa, kun nimeni nähdään (vrt. Teemu Lahtinen). Espoon syyttäjä totesi kuitenkin, että minä en ole lähettänyt mitään postia Teemulle. Mielestäni asiat ovat näin ollen Teemun kohdalla meidän kesken selvät.
Varsin, varsin kummallista.
Seppo Lehto luetaan juuri tuossa porukassa ja sen puheissa kaikista kovimmaksi soturiksi, joka voittaa heti kaikki (näin ainakin he kirjoittivat viime keväällä palstallaan, kun Lehdon piti tulla ottaa erä kanssani 29.4.2002; menikö veikkaus vähän pieleen?). Kun älyn ja käsityksen asteikko on jäänyt täksi on turha odottaa tuolta porukalta yhtään mitään muuta kuin ugrien samaanirummun pärinän tasoa. Tunnistatteko Kotimaan Katsauksen tunnusmusiikki TV2:sta? Vai ettekö tiedä, mitä se merkitsee, kun kaksintaistelun toinen puoli ei saavu paikalle sovitussa kaksintaistelussa? Niin, sotilasperinteet puuttuvat Teiltä täysin muun ymmäryksen kanssa ja se paistaa läpi käsityksistänne yhtä kirkkaasti kuin teidän takaraivon luu silmissä, Suomen Sisussa. Minkähänlainen punakaartipitoisuus on keskuudessanne? Kertokaa, koska juuri ugrit olivat punakaartissa venäläisten kanssa. Se paikalle saapumatta jättäminen on kaikista häpeällisin tappio kunnialle ja kuinka monta on niitä Seppo Lehdon piikkissä ja ainakin kaksi kertaa; jollei enemmän. Kaikki todistajien kera!
Seppo Lehto ei koskaan käynyt lapsuuden kodissani Tohlopin rannalla, joten emme voi puhua mistään keskinäisestä ystävyydestä, koska Lehto elää lapsen tasolla kirjoituksen perusteella. Seppo Lehto tunnetaan koko Tampereella ja muualla täytenä kylähulluna ja mies luulee vakavissaan Tanja Siirtolan kanssa, että tämä maine ja sen maineen tehneet teot avittavat ja johdattavat Seppo Lehdon kaupunginvaltuustoon, joka on hänen elämänsä päämäärä. Ylipäätään hänen kaikki kirjoitukset tuovat julki, että hän ei tiedä mitään perheestäni (suvustani Suomen Sisu tai Seppo Lehto eivät tiedä mitään, vaikka esiintyvät historian suurina tuntijoina; korreloi muidenkin havaittujen sotilaallisten taitojen kanssa) ja hän on loukannut todella törkeästi nimittelemällä 70-vuotiasta äitiäni ja näin ollen samalla hänen edesmenneen aviomiehensä kunniaa. Nämä eivät jää rankaisua vaille.
Seppo Lehdolla kun on sellainen ugri miehen normaali näkemys, että germaani mies ottaa ugrinaisen ja tämä on se vihon viimeinen mahdollisuus, koska muuta ei ole; tämä maa on täynnä germaaneja, mutta ette ole siitä tietoinen, koska asutte itse 100% ugri-laumassa, täsmälleen umpi ugri-laumassa. Lisäksi perheen pikku-kuopus Seppo Lehto asuu täysin Tanja Siirtolan siivellä.
Se, mitä tiedän Seppo Lehdon herjaamastani äidistäni, niin hänen Franz Felix isänsä, joka oli Nyman, mutta suomensi 1930-luvulla propagandassa sukunimensä oli ruotsinkielinen. Franz Felixin äiti, joka oli Matilda Blum oli taas tullut Ruotsista Porvooseen. Hän eli hyvin vanhaksi eli aina vuoteen 1974 ja oli hoitanut äitiäni lapsena Helsingissä samoin kuin myös minua myöhemmin Helsingissä ja Tampereella, koska Matilda-mummo asui meillä perheen keskellä, koska talossamme oli paljon tilaa.
Näistä loukkauksista asia on nyt enemmän kuin selvä minulle: Jos minä saan kiinni henkilökohtaisesti kenen tahansa Sisulaisen, kuka tahansa sisulainen kelpaa, tai Seppo Lehdon asia on sitten selvä; se on kylmästi sitten vain polvilleen ja sitä myöten Teidän kanssa peli on selvä ja loppu tällä kierroksella.
KvG

Lehto kommentoi:
Pitkäniemessä on pehmustettu yksiö varattuna Klaus Petri Jutkusialle ellei sitten mielummin halua muuttaa Lamminpään hautausmaalle krematorion kautta.

Paviaanikoira-Putinin Murskaaja kommentoi:
Vaan riittäneekö pehmusteet? ... olisiko sittenkin paras jättää ulos jäätymään lintujen talviruaaksi? ... tai tautisten mutiaisten nussittavaksi Tesomajärven rantaa räpylöistään sidottuna ja anus tulpattuna somalinvehkeellä?

Hiski Haapoja kertoo kansainväliselle yleisölle Suomen äärioikeistosta:
Since discussion of Finland's tiny lunatic right is common in scn, I can't resist mentioning that the craziest of them all is now on the Web: http://cjb.seppojaklasu. If the maintainers of Geocities could read Finnish, this page would vanish really fast. ;) It is a collection of Lehto's notorious spam mails, attacking Russkies, lesbians, Russkies, gays, Russkies, Swedes, Russkies, Satanists, Russkies, Leftists, Russkies... with more personal insults than any www page I have ever seen. I translate a few headlines, just to give non-Finns an idea: "Will Sanna- Kaisa Salminen please take the Malboro (sic!) out of her Commie pussy?"; "Pekka Siitoin has jacked off into a pig's ass"; "Juutilainen jacks off at pictures of the down-haired pussies of Boris Verikov's daughters"...
(Pekka Siitoin is the legendary "Reichsführer of Finland", Klaus Juutilainen alias Klaus von Grewendorp is a monarchist Nazi nut, and Boris Verikov a leader of the Tampere Russian community.)
Can't wait when he learns to use the scanner.
Hiski

Lehto kommentoi:
Kiellämme Tampereen tunnetuinta ryssäläistä bi-seksualistia Hiski Haapojaa levittelemästä valheita Suome kansallismielisistä ulkomaalaisille tahoille.
Mainitsemansa www-osoitekaan ei enää valitettavasti toimi Ryssäläisen häirinnän vuoksi.
Hiski Haapoja voisi keskittyä vanhan homorakastajansa Pekka Paavolan pillin imemiseen. Jos Paavola ei ole kiinnostunut Klaus Petri Juutilainen Tesomalta on aina valmis anaali- ja paskaleikkeihin.

"Klasun" lisäys:
Odotamme Hiski Haapojaa persereikä rasvattuna
Klaus Juutilainen
Poikamies
Tesoma

Toni Geuer kommentoi:
Vittu mitä runkkuja ootte! Tervetuloa Raumalle niin tulee vittu pesismailaa päin näköä! Ei tarvi edes etukäteen ilmottaa, teikäläiset tunnistaa kyllä jo kaukaa.
Ei saatana, sen vielä ymmärtäisi jos olisitte kaikki jotain kymmenvuotiaita mutta täällä lienee ihan aikuisiakin "miehiä". Mikä mättää? Antoiko isä piiskaa vai kiusattiinko koulussa? Vai eikö ollut kavereita? Eikö tytöt tykänny? Äijät ei parempaan läppään pysty kun "vittu ryssä vittu vittu ryssä vittu vittu."
Tollasten tuhkamunien takia Karjala aikanaan menetettiin. Käykö teistä kukaan edes töissä? Tai toisaalta lienee turha kysyä...
Hyvää syksyä vaan. Varokaa ryssiä! Ne voi vielä tulla ja nussia perseeseen. Ja neekerit ne vasta vaarallisia onkin. Onneks teillä ei oo naisia mitä ne vois teiltä viedä.
Tosisuomalainen

Lehto kommentoi:
Me emme ole natseja emmekä harrasta runkkausta toisin kuin ryssäläinen toni_greuer@hotmail.com.
Me suursuomalaiset emme myöskään työnnä elimiämme paskanpoistoon tarkoitettuihin persereikiin vaan laukaisemme satsimme ihaniin suomalaisvittuihin kansakuntaamme kasvattavassa hengessä.
Toni G ei ole tosisuomalainen vaan pelkkä munaton ryssykkä kaikessa tietämättömyydessään ja ryssäläisessä naiviudessaan.

Moskovan Oblastin suuriruhtinas jatkaa aiheesta:
Jokohan Haapojalla on aivosolut alkaneet raksuttamaan vai vieläkö käynee tyhjäkäynnillä? ... ja nuolee Ryssää kaikissa sen muodoissa?
... kuten presidentti ja valtioneovoston jäsenetkin näyttävät esimerkkiä mm. surunvalitteluilla siitä että Tsetseniaa ei ole saatu sulatettua Ryssän paskakuiluun, kuten Isä Stalin jo aikanaan aikoi.
Hyi saatana - julistakaamme suruliputus Paavo Lipposen ja Tarja Halosen kaksinaismoralismia vastaan
Moskovan oblastin suuriruhtinas
Moskovan joukkosidontapaikka

Anneli Jäätteenmäki kommentoi:
Kysymme missä Esa Peuha viipyy? ... vai pelottaako tulla vetelemään löysää ryssäläistä silsavehjettään kepujohtajan vatsanahalle?
Hiski Haapojalla ei edes seiso, joten hänelle en erikseen kutsua lähetä! ... kuulemma nyhverönsä on muutenkin epätoivoisen matoinen ja pesemätön pölyimurilla kuiviin revitty torsoke.
Onneksi eduskunnan naisjaoston eva bidee ja outi ojala ovat viimeaikoina käyneet nuolemassa kepulivittuani, etten ole kokonaan päässyt kuivumaan. Kiitos tästä puoluerajat ylittävästä ryssäläisyydestään.
Anneli Jäätteenmäki - "tuohivittu" - antavainen kepulihuijari

Lehto kommentoi Moskovan panttivankidraamaa:
LONG LIVE TSETSENIAN BRAVE WARRIORS - OUR BLOODBROTHERS IN HAGENKREUTZ!
MIKSI MTV3 NUOLEE MIEHITTÄJÄ-RYSSÄN SOTARIKOLLISTA PAVIAANINAAMAISTA SAASTAISTA RYSSÄSIKAA?
MTV3:n miespuolinen ryssähuora väitti kyseessä olevan tsetseeniterroristit ja jätti mainitsematta kansanmurha-, raiskaaja-, murhauttaja-, pedofiili-, jne saastaisen paviaanikoira Putinin nimen edestä arvoniminään?
mm. "Tsetsenian kapinallisten", miksi ei Tsetsenian vapaustaistelijoiden? jne.
Sairaalakaappauksesta 1996 jätettiin mainitsematta se, että kuolleet oli vain ja ainoastaan Ryssän saastaisten murhajoukkojen työtä.
Vaadimme maamme hallitusta myöntämään turvapaikan ko. Moskovan elokuvateatterin haltuunsa ottaneille uljaille veriveljillemme välittömästi ko. kriisin loppuvaiheen lauettua paviaaninaamaisen ryssäsian antauduttua ko. vaatimuksiin Tsetsenian vapauttamisesta.
Seppo Lehto miehitettyjen alueiden palauttaja
- Tsetsenian asiamies silvotussa tynkä-Suommessa

Lehto lisää:
MTV3:n ryssäläiset on välittömästi teloitettava samoin kun muihinkin tiedotusvälineisiin pesiytyneet ryssäsiat

Myös Klasu kommentoi panttivankidraamaa:
KORAANI MOSKOVAN KESKUSTASSA TÄNÄÄN?
Pelottaako Jussi ja Seppo Lehto? Mitä mieltä oikeastaan nimimerkki Jussi on Tsetseeni- Sissien onnistuneesta rynnäköstä Moskovaan tänään? Pelkäätkö Halla-aho islamisteja? Arviosi. Pidättekö niitä mahdollisina Suomessa mm. itseänne vastaan?
Käsittääkseni Kamikaze-Sisseillä on myös Koraani-kirja mukana teatterissa. Miksi sitä ei kerrota? Mitä ajattelet itse Koraanista? Toistaiseksi lasken maisteri Jussi Halla-ahon Klaus von Rassendorfin johtaman entisten Stasi-agenttien yhdityksen piiriin kuuluvaksi tarkasti tavoiltaan, koska Halla-aholla on taipumus tehdä kaikenlaisia stasilaisia ilmiantoja. Summa Summarum: Deutscher Geist statt westliche und slawishe Dekadenz.
Onko Teillä maisteri Jussi Halla-aho Koraani-kirja kirjahyllyssä? Minulla on 114 Suuran Pyhä Kirja Koraani kirjahyllyssä toki muun islam-kirjallisuuden joukossa ja kutsun lisäksi islamisteja kotiimme.
Eipä silti sain itse Moses Maimodiksen lakikokoelman ja Israel Shahakin Juutalainen Historia, Juutalainen Uskonto-kirjan kotiimme Saksasta ja ilmaiseksi ystävältäni. Muistutan Teitä siitä, että maailman uskonnot ajavat lopultakin samaa päämäärää suuripiirteisesti; Life, Mind and Galaxies-kirjan kirjoittaja totesi asiasta osuvasti: " Sellaisilla monimutkaisilla rakenteella kuin Galaksilla, joka muistuttaa elävää organismia ja jolla on eräänlainen aineenvaihdunta - joskaan ei kemiallinen vaan ydinaineen vaihdunta - on oletettava olevan jonkinlainen järki - ehkäpä korkeamman luokan järki."
Niin, ja käsitykseni mukaan me ihmiset olemme tässä kokonaisuudessa vain pieniä soluja, niinkuin täysin samallalailla solumme kehossa. Jos jokin solu laittautuu syöpäsoluksi, sen on tuhouduttava, jotta kokonaisuus toimisi. Eikö niin Halla-aho? En kirjoita tästä enempää, koska ko. palstan viite on isänmaallinen oikeisto ja asia kuuluu teologian yms. piiriin.
En salaile ollenkaan päämäärääni, että tarkoitukseni on yhteiskunnallisesti likvidoida sekä Halla-aho että Lehto. Kumppanit. Siinäpä Halla-aholla on aikaa tutkia vankilassa kuolleen kasaarikielen seitsemää sukua sitten (maskuliini, femiini, neutri, eunikkit, transvertit, spitaaliset, sukupuoletomat naiset) ja mahdollisesti lisätä kasaarijuutalaisten kuolleeseen kieleen se puuttuva kahdeksas suku (vankilassa olevat juntit), jotta kasaari kieli kieli tulee täydelliseksi.
Espoon syyttäjä on antanut virallisen kirjastunja numeroiden päätöksen siitä, että en ole lähettänyt postia Teemu Lahtiselle enkä muuallekaan; he olivat tutkineet asiaa n. kaksi vuotta Espoon poliisilaitoksella. Halla-aho ymmärtänee, että Tampereen käräjäoikeuden syytteen raukeaminen, mitä perusteltiin sillä, että olin lähettänyt mukamas postia Teemulle, ei pidä juridisesti paikkaansa tänään. Kohta kohdalta Teidän valheet revitään auki kaikkien nähtäväksi. Siinä on Halla-aholla paikka kiihkoilla USA:ta vastaan ja samalla tehdä stasi-tyyppisiä ilmiantoja hänen mielikuvituksensa tuottamista juutalaisvihaajista USA:han, niinkuin hän on tehnyt.
Minä en ole mitenkään juutalaisvihaaja, sillä mm. 33.000. rautaristin arvosta Saksan juutalaisuskoiset puolustivat sodassa II Valtakuntaa ja Saksaa. Tammikuussa 1933 Saksan juutalaisten aseveliliiton puheenjohtaja käski veljiään ottamaan osaa uuteen kansalliseen nousuun Saksassa. Lisäksi Dr. Joachim Prinz esitti Wir Juden-kirjassaan, että juutalaiset ottavat osaa juhlintaan Hitlerin liberalismin tukahduttamiseen; lue kirja itse niin näet, kuinka Saksan juutalaiset tukivat Hitleriä alussa.
Hitler antoi myös käskyn koskien juutalaisia (ainut, joka on säilynyt kirjallisena) koskien Berliinin juutalaisia 30.11.1941 sen jälkeen, kun Reinhard Heydrich oli vieraillut hänen päämajassaan: Se kuuluu näin "Abtransport von Juden aus Berlin. Keine Liquidierung." Eli tämä käsky on olemassa historiallisesti kirjallisena ja aitona tänään (kukaan vakavasti otettava historian tutkija ei sitä kiistä), jossa Saksan ylipäällikkö määräsi tarkasti, että Berliinin juutalaisia ei pidä likvidoida. Saksan varusteluteollisuutta yhdessä myöhemmin Speerin kanssa johti myös Saksan juutalainen marsalkka Milch. Saksan Wehrmactissa oli paljon juutalaisia, niinkuin jo I maailmansodassa, jolloin kaikki juutalaiset vannoivat yksipuolisesti uskollisuutta Saksan Wilhelm II.
N-liitto vainosi juutalaisia enemmän määrällisesti kuin Saksa ja juutalaisviha on alkujaan ja tyypillistä hyvin primitiivisille yhteiskuntaluokille; se kansallismielisyys Venäjällä aiheutti juutalaisvainot Venäjällä yhdessä mm. suomalaisten vainojen kanssa. Kansallismielisyys on poliittisesti hyvin typerää ja jos mm. Hitler olisi seurannut Dr. Alfred Rosenbergin nerokasta ajatuksen juoksua ja juutalaisten monessa muodossa ilmaisemaa lojaliteettia uskon, että Saksa olisi voittanut sodan. Typerä nousukas Kochin politiikka, jonka Hitler hyväksyi yli Rosenbergin loppuun harkittujen visioiden aiheutti Barbarossan tappion. Juutalaisten vainoaminen oli yksi suurimmista virheistä, niinkuin SS-everstiluutnantti Adolf Eichmann on sanonut ja hän puhui hepreaa paremmin kuin monet Euroopan juutalaiset, juutalaisjohtajien mukaan.
Kansallismielisyys tutkiikin asioita yleensä täysin primitiivisen työmiehen vinkkelistä vrt. Suomen Sisu, jossa juutalaisia vain vihataan ja vihataan ... ja ilman perusteluja. Kokonaisuutta ajatellen Johtaja ei voi koskaan olla tuollaista rahvasta kehittymättömine mielipiteineen. Halla-aho kärjessä idän ortodoksi kirkon yksisilmäisenä sipulikirkko slaavin kääntäjänä vannoo juutalaisvihaansa, jonka kaikkien pitäisi tuntea jo ennakolta, maisterin mukaan. Aiheutuuko tämä viha siitä, että ukrit tuntevat jääneen jostakin täysin paitsi (sama tunne, kun Halla-aho kirjoitti ryssänä USA:n rakennustehtaalle minusta ilman ainuttakaan dokumenttiä, että olisin mukamas juutalaisvihaaja? Todisteet; no, halla-ahon kirjettä ko. tehtaalle voidaan verrata minulle lähettämään, jossa hän väittää minun olevan juutalainen, ikäänkuin loukkantuisin Seppo Lehtoa ylistävän apurin ajatuksista), koska mitään syvää oikeaa analyysia juutalaisuudesta en ole tavannut ko. palstalla. Vain puolivillaisuuksia. Samallaista suhtautumista ja vihaa on germaaneihin ja he itse kertovat, että yksikään RKP:n kannattaja ei ole heidän yhdistyksessä mukana, kun kaikkia muita puolueita on mukana.
Suomen Sisut jne. synnyttävät Ariel Sharonin tyyppiset ilmiöt. Itse asiassa juutalaiset ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin samanlaisine virheineen etnisessä kiihkossa, joka saa aikaan virhelaskemien tekemisiä ja ne ovat usein sitten kohtalokkaita.
KvG

Klasu jatkaa aiheesta:
Kuinka ulkoministeri Tuomioja Lauauntaiseurassa ja eräs venäläisaksenttinen kommodori ylistivät Venäjän spetznatseja (Ruotsin kielinen uutislähetys, jossa kommodori Georgin luonne tuli 100% julki vastoin suomenkielisten). Päälle totesi Merivoimien sosiaalinen johtajatar, joka oli huolissaan vain erityisesti venäläisistä; ei tsetseeneistä, ei tuhotusta Groznystä, vain Moskovan turvallisuudesta. Maan, joka käy sotaa Kaukasiassa, jonka ihmiset saavat kärsiä, mutta vastavuoroisuus kärsimysten suhteen on mahdottumuus.
Ajattele maatamme itseään; ko juristit ja muut sekoryssä-ukrit, suomalais-ukrit, tuomitsivat jääkärit maassa kuolemaan, kun he lähtivät Saksaan saamaan sotilaskoulutuksen maamme vapautukseen. Maa vapautettiin ja ryssä ja ukrit hävisivät. Näin se menee ...
Sota on sotaa; sodassa on kaikki luvallista. Jos korkeat viranomaisemme, miksi itseään kutsuvat eivät tunne sodan strategisia sääntöjä, niin ojassa todella ollaan. Miten sota ei kuluisi yhtiskunta elämään????
Saksan ja Itävalta ovat kertoneet tunnetun asenteensa Tsetseniaan ja siitä vaietaan kauttaaltaan; Karl von Habsburg on vieraillut tsetseenisissien luona itse vuonna 1999, kun uusi sota alkoi. Islam on germaanien strateginen liittolainen. Ei ole ihme, että suomen ollessa EU:n johtaja saksan kieli ei ollut virallinen työkieli ja tulkkausta ei järjestetty. Kai muistatte!
Itse asiassa spetznatsit ovat useasti käyneet Suomenlahden rannikollamme, missä Presidentti Mauno Koiviston kesähuvila oli ja on; tehtävänä oli harjoitella Suomen päämiehen Venäjälle nopea kaappaus, joka pantaisiin toimeen Kremlin käskystä, jos harjoitus on tarpeen laittaa täytäntöön. Näin maamme olisi halvaantunut ja olisi ilman vailla johtoa ja helppo pala venäläisille. Tämän takia puolustusvoimamme oikea siipi vaati mm. helikoptereita, joiden yksi suurin vastustaja oli mm. tohtori Tuomioja.
Nyt näitä samoja sotilaita, joiden komentajat ovat vierailleet rannikollamme maassamme, luvatta, kiitetään avoimesti Mediassa Tsetseenian Vapaussoturien (ja naisten) surmaamisesta, kun he taistelevat Tsetseenian vapauden puolesta!
Tukemme on strategisesti täysin islamistien puolella Kaukasuksella ---
KvG
klaus.grewendorp@sci.fi

Klasu kritisoi Jussi Halla-ahoa:
Mitkä reaaliset edellytykset maisteri Jussi Halla-aholla on jatkaa toimiaan Helsingin yliopiston slaavilaisella osastolla opetustyötään tms., koska hän on vakavassa syytteessä Turun Hovioikeudessa? Mahdollisesti vielä Korkeimmassa Oikeudessa, koska Espoon Käräjäoikeuden syyttäjän virallinen ja kirjattu päätös mitätöi Halla-ahon todistuksen. Valtion virassa oleva yleensä pidätetään virasta ja tehtävistä yleensä siksi ajaksi, kun valtion virkamies on syytteessä tai syytetoimet jatkuvat. Miksi maisteri Jussi Halla-aho olisi poikkeus, koska hän on syytteessä?
Ollut jo kauan. Tätä pitäisi kysyä oikeusasiamieheltä tai paremmin oikeuskanslerilta. Minä itse en Halla-ahojen rahoja tarvitse ollenkaan ja mielestäni yliopiston rehtori pitäisi jo toimia normaalin käytännön mukaan ja vapauttaa Halla-aho tehtävistään syytteen ajaksi.
Lisäksi Jussi Halla-aho tunnetaan yleisesti mm. Seppo Lehdon fanaattisena kannattajana ja hän on sanonut kesällä 2002 Seppo Lehdon tyylistä ihaillen: "Tulevat polvet vielä kiittävät Sepeteusta tämän taistosta kielellisen ilmaisun tylsyyttä ja poliittisesti korrektin yhteiskunnan yksiäänistä hymistelyä vastaan." Myös Halla-ahon Teemu Lahtinen & kumppanit vierailivat Tanja Siirtolan kotona osoittaakseen lojaliteettia Seppo Lehdon puolesta oikeudenkäynnissä, minne Halla-ahon apuri ei saapunut päätodistamaan syytetyn puolesta.
Näin korkealle maisteri Jussi Halla-aho siis arvioi Seppo Lehdon sanallisen lahjakkuuden tason muun henkilön ominaisuuksien kanssa. Mahtaa viedä esikoisensakin Siirtoloille hoidettavaksi. Lisäksi Jussi Halla-aho tekee kaikenlaisia perättömiä ilmiantoja ja mm. siitä on näytteet netissä, erään rakennustehtaan konttorissa. Lista ilmiannoista olisi liian pitkä täällä julkaistavaksi. Ilmiannot eivät riitä, vaan hän on lanseerannut minut mm. Seppo Lehdon kanssa, mitä pieminpääkin piiriä myöten ties miksi mielisairaaksi ja rikolliseksi. Näistä ei vain ole mitään näyttöä ja rikosrekisteri on blanko. Vastapuoli on taas syytteessa ja hänen apurilla on ennenkuulumattoman pitkä rikosrekisteri mielentilatutkimuksineen. Sotamarsalkka Seppo Lehdon pysyväksi adjutantiksi ryhtyvä pitäisi kyllä käyttää jo psykiatrin kautta ajatellen, mitä tahansa työtehtäviä.
Jussi Halla-aho, sanon Teille, että täällä maassa ollaan katsottu kiväärinpiippua myöten ketkä täällä määräävät ja rohkenen väittää, että Teillä Seppo Lehdon, Suomen Sisun yms. kanssa ei ole mitään edelletyksiä hoitaa yhteisiä asioita. Ei vaikka tulisitte omonien yms. kanssa riehumaan.
KvG

Klasu jatkaa aiheesta:
JUSSI HALLA-AHO ON SYYTTEESSÄ
FSB:n vastavakoilu agentin ja syytetty Jussi Halla-ahon juridinen asema romahti nyt täysin, koska Espoon syyttäjän virasto totesi 7.10.2002, että minä henkilönä en ole lähettänyt mitään postia Teille Teemu Lahtisen & kumppanien kansallismielisiin; valtava väärennettyjen asiakirjojen pino oli toimitettu mukamas minun kirjoittamana Espoon poliisille, joka tutki asiaa syyttäjän kanssa pitkälle toista vuotta ja antoi juuri päätöksen. Asiasta ei ollut mitään näyttöä poliisi- ja syyttäjän tutkimuksissa. Näytöksi syytteeseen ei riitä tekemänne suomalais-ukrilaiset väärennökset kauttaaltaankaan. Päinvastoin voitte itse joutua pian niistä syytteeseen ja hyvin pian. Minä olen taistelija.
Muut täysin vastaavat ko. kansallismieliset väärennökset tulevat kohta kohdalta ilmi viimeistään korkeimmassa oikeudessa, minne asiaa menee FSB:n agentti Halla-ahon todistuksen mitätöidyttyä Espoon kihlakunnan syyttäjän lausunnossa prosessissa, missä hän on syytettynä mm. kunnianloukkaamisesta. En ihmettele ollenkaan Halla-ahon tekemisiä.
Miksi muuten ylipäätään lähettäisin Teille yhtään mitään postia tms., koska en ole sopinut mistään yhteistyöstä kanssanne, eikä ole aikomus ollut koskaan; tämä on vain yksi Teidän monista väärennöksistä, jotka tulevat koko ajan hiljalleen julki kohta kohdalta yhdessä suomalais-ukrilaisten väärennöksien kanssa. FSB:n Jussi Halla-ahon pitäisi myös olla vapaalla venäjän kielen ja kultuurin opetustehtävistä normaalin maassa olevan tavan mukaan, niin kauan kun on syytettynä hovioikeudessa ja esitti tällaista väärennettyä tekstiä oikeudessa Tampereella. (vrt. Espoon kihlakunnan syyttäjän päätös kontra Teemu Lahtisen todistus)
Ukrit ovat saaneet isännän! Niin kuin mehiläispesä tarvitsee aina kuningattaren tarvitsee ukri aina samallalailla isännän maassa, sillä ukrilaiseen kultuuriin kuuluu alistuvuus ja syvä alamaisuus, jota he ylpeinä tarjoavat toisille pseudo-kultuurinaan huomaamatta omaa tilaansa, joka on heidän mukaansa ainoa optimaalinen elintapa pohjoismaissa; syytetty FSB:n agentti Jussi Halla-aho on analogian mukaan välttämätön isäntä teidän kansallismielisissä, jotka identifoivat tarkkaan oman kansallismielisyytensä Venäjän alkuperäiskansojen kultuuriin ja sen kansojen keskuuteen. Tämän kultuurin perilliset uskovat mm. Seppo Lehtoa, joka selvittää joka paikassa, että asianomistaja kuuluisi kansallismielisiin, vaikka en ole edes käynyt mitään neuvotteluita tai pitänyt kosketuksia asiasta liikkeen kautta. Muutkin Seppo lehdon lausumat ovat menneet täysin 100% läpi kansallismielisiin, mikäkertoo ko porukan tason. Käyn vain täyttä oikeustaistelua minusta levitettyihin väärennöksiin, joiden alkuperä on selvinnyt jo täysin viranomaisillekin kihlakunnan oikeuksissa tänään. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa loppuun saakka. Aikakausi 1945-91 on loppu maassa.
Isännistä vielä sananen: Sama asia on myös Virossa, jossa venäläiset identifoidaan kansan keskuudessa isänniksi virolaisille. Tämä on suomalais-ukrilainen karu historiallinen totuus. Otan osaa, mutta en marginaali kultuuriinne, tapoihinne yms. Virolaiset puhuvat venäläisistä, että isännät tulevat muuten takaisin, jollemme mene Euroopan Unioniin. Venäläiset käyttävät täysin 100% edukseen tätä kansallismielisten ukrien luonnetta maassa ja Virossa; Jussi Halla-aho on hyvä esimerkki maassa, jossa hän on kansallismielisen liikkeen aivot ja toimii samalla tunnetusti FSB:n palveluksessa ja venäjän kielen ja kultuurin hyvin aktiivina lanseerajana maassa slaavikirkko tekstejä kääntämisiä myöten. Tunnettuahan on, että suomalais-ugrilaisesta kielestä tms. on vain lyhyttäkin lyhyempi askel täyteen venäläisyyteen, mistä Suomen sukulaiskansat todistavat asian käytänössä. Sukulaiskansat, joiden kultuuria valtaosa suomalaisista palvoo ja pitää sinä ainoana oikeana maassa, vaikka nämä ovat täysin venäläisiä ajatuksiltaan, nimiltään ja tunteiltaan.
Oikeustaisteluni jatkuu Teidänkanssa loppuun saakka, ja jos asia leviää etniseksi konfliktiksi olen valmis toimimaan silläkin tavoin, kun etnisissä konflikteissa toimitaan. Halla-ahon apurius FSB-tiedustelupalveluun ei asiaan vaikuta, mutta se huomioidaan hyvin vakava uhkana maassa olevine aseineen.
KvG

"Lehto" esittää Klasulle rauhantarjouksen:
Suur-Suomi r.y., Miehitettyjen alueiden Liitto r.y. ja Isänmaan Asialla r.y:t sanoutuvat jyrkästi irti kaikesta ns. sähköpostispämmistä, sekä henkilöönkäyvistä herjauksista. Pidättäydymme korkeintaan kevyessä pakinatyylissä, ja oikeuden sallimassa valtiokritiikissä (miehittäjä-Ryssä). Spämmistä ja herjoista ovat vastuussa erilaiset imitaattorit ja opiskelijahumoristit, joiden viihdyttäviin piloihin ei ole ollut tarvetta puuttua, sillä pilan kohteena ansaitusti on miehittäjä-Ryssä.
Erityisesti on korostettava, että emme koskaan ole kutsuneet Olavi Mäenpäätä homoksi, runkkariksi tai muillakaan vastaavilla alatyylisillä ilmaisuilla. Sama koskee Klaus Juutilaista. Olavi Mäenpää on suuresti arvostamamme somalisaastan karkoittaja, eikä lainkaan ryssäläisyyteen taipuvainen. Pitäydymme tiukasti vain tosiasioissa huumoriakaan unohtamatta. Mäenpään kansallismielinen työ on erityisesti arvostettavaa, kun huomioimme hänen virolaisen HIV-infektionsa, joka on pysynyt hyvin kurissa nykyaikaisilla tehokkailla lääkkeillä. Sairauden ei tule estää ketään aitoa SS-suomalaista ryssän ja somalisaastan vastaisesta kamppailusta. Myöskään Klaus Juutilaista ei voida kutsua hulluksi, vaikka hän lievästi erikoinen henkilö onkin.
Annamme täyden tukemme Moskovaan iskeneille tsetseenisusille. Harmi vain ettei useampia ryssäloisia saatu hengiltä. FSB:n teatteriin pumppaama hermokaasu tappoi usemman ryssän kuin tsetseenitaistelijan. Tuemme kaikkia pyrkimyksiä ryssäloisten ulostamiseksi miehittämiltään alueilta Kuriileilta Karjalaan ja Petsamosta Grozniin. Ryssäsaastan kaasuttaminen miellyttää meitä suuresti.
Esitämme vapaaehtoisen suomalaisen pataljoonan lähettämistä rauhanturvaamisetehtäviin Tsetseniaan YK-mandaatilla ja osana kansainvälistä rauhanturvaaja-armeijaa. Suomalaispataljoonasta Tsetseniassahan on jo kokemusta 40-luvulta. Uusi suomalaispataljoona toimisi SS-hengessä perinteitä kunnioittaen, ja vapauttaen uudelleen tsetseenitoverimme ryssäläismiehittäjästä. Henkilökohtaisesti perhe vie valtaosan ajastamme, ja loppu kuluu miehittäjä-Ryssää käsittelevän pro-gradu työmme valmisteluun.
Seppo "SS=Suur-Suomi" Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
silvottu tynkä-Suomi
P.S. Klasu lähetä kadonnut "rauhantarjouksesi" uudelleen.

Klasu vastaa:
Rauhaan suostun.
Kustaa III perustamassa kaupungissa minä en voi taata kuitenkaan ukrilaisen turvallisuutta ja lisäksi en sitä halua germaaninen ja heidän suuren kuninkaan perustamassa kaupungissa. Karjala haihattelu juttuihisi kenraali Hägglund on antanut tietääkseni jo täysin riittävän vastauksen ja Kollaan kenraalin poika on korkeimmassa sotilaallisessa asemassa Euroopassa.
Muuten se, mitä olet kirjoittanut täällä muinoin aktiivi-upseerin valan Turun tuomiokirkossa vannoneesta upseeri-isästäni tuon Jussi Halla-ahon kanssa ei kuittaannu noin vain heti ja tässä tänään ja huomenna; takaan henkilökohtaisesti 100% sen, että tulet saamaan täysin sellaisen asianmukaisen kaasukäsittelyn, jonka ansaitset itsellesi jutuistasi.
Tämän jälkeen toki rauhaan suostun, mutta se ei merkitse sitä, että et ole vastuussa juridisista seurauksista koskien kaikkia tekemisiä yhdessä muiden rikollisten tms.kanssa yhteiskunnassamme. Rikos ja Rangaistus toimii oikeusvaltiossa ja me kaikki olemme lain alaisia poikkeuksetta.
KvG

Eva Biaudet kommentoi:
Uskomme että Ryssän vastaiset kommentit Seppo Lehto on valmis allekirjoittamaan, mutta IP:n perusteella kyseessä ei todellakaan ole Seppo Lehto
... joten Jutikka saanee rauhassa onanoida imitaattori Sepon rauhantarjoukseen
Judishe Mame Eva Alapesuallas vittu kipiänä

Klasu päämieskysymyksestä:
CHARLEMAGNE!
Hyvin pitkään pohtimani ja vaalimani visioni Euroopan Päämiehestämme: http://www.saunalahti.fi/vaino2/paamies.htm on nyt toteutumassa aivan väistämättä ja sivuraiteella olevien voimattomasta vastuksesta huolimatta, koska Euroopan kaikki suurvallat kannattavat valtionpäämies instituutiomme luomista Eurooppaan.Visioni ovat ko. melko vanhassa 1990-luvun alun puolen kirjoituksessa, johon henkisen raaka-aineeni olen hakenut mm. Itävallasta ja Saksasta; siellä julkaistusta kirjallisuudesta ja en toista niitä täällä.
Päämies-instituutiomme voi tietysti olla tasavaltalainen tai monarkistinen, mutta pidän tasavaltalaisuutta muinaisena ilmiönä maailmanhistoriallisesti toisin kuin moderninpaa monarkiaa, joka tuntuu olevan parempi valtiomuoto mm. YK:n tilastojen tulosten mukaan, joilla mitataan eri indikaatioin kansojen tuotoksia, sivistystä, menestystä, terveyttä jne. Toki hallitusmuodoksi pidän vakiintunutta demokratiaa hyvänä ja kaikki menestyneimmät valtiomuodoltaan monarkistiset maat ovat hallitusmuodoltaan demokratioita Euroopassamme.
Historiallisesti tästä virasta tulee eurooppalaisittain CharleMagnen aseman tapainen tai verrattavissa oleva korkea virka, jossa Kaarle Suuren jälkeen oli kerrassaan 67 keisaria tosin nykyisen Euroopan Unionin edeltäjä tuhatvuotinen Pyhä Roomalais-Saksalainen Keisarikunta (800-18001) kesti Ranskan vallankumoukseen saakka, jolloin Itävallan keisari Franz lakkautti sen 1801. Pohjolassa ennen Pohjoimaiden neuvostoa yritti Tanska toteuttaa Skandinaviaan erityistä Kalmarin Unionia, joka oli tavallaan pohjoinen vastine samalle asialle; sitä se toteutti häikäilemättä ritarihengen läpuitunkeman eurooppalaisesti kansainvälisen ammattisotilas joukon kanssa. Pohjoismaiden Neuvostossa todettiin eilen mm. Norjan pääministerin kantana, että me Pohjoismaissa olemme kaikki yhdestä germaanisesta kannasta ja Ilkka Christian Björklund totesi, että oikeustapamme on yleisesti pohjois-germaaninen Pohjolassa. Tämä täsmää. Ei ole mitään muuta totuutta, koska se kerrottiin eilen.
Euroopan päämies on pitkään harkittu prosessi, jota tukee ajatus toki omasta euro-armeijasta, joka nousee maailmanpoliittiseen merkitykseen pitkän rakennustyön päätettyä. Tämä merkitsee myös huipputeknologian kehityksen aloittamista sotilassaralla; samanhan työn tekivät kerran jo saksalaiset tiedemiehet USA:ssa sodan jälkeen, nyt se tullaan tekemään vain meidän omaan käyttöön. Kaksi kielinen (ranska ja saksa) Kaarle Suuri Panssariarmeijakunta, joka on Eurokorpsin ydinjoukko on vasta aivan pientä alkua päämiehen henkivartiodivisioonan kanssa, josta tullee myös päämiehemme henkilökohtainen iskujoukko vakiituneen eurooppalaisen tradition mukaan. Eurooppa tulee pääsemään jälleen omille jaloilleen Saksa-Ranska aselin takia ja vieraat haitalliset ajatukset (ne on tuotu tänne vain meitä tarkoituksellisesti vahingoittamaan ja vastustaja vein päinvastoin meidän ajatukset yms. kotiinsa heitä vain hyödyttämään) joutuvat sinne, minne kuuluvat keskuudestamme.
Pettikö isäntä Halla-ahon laskelmat, vaikka sosiaalidemokraatit tukevat Halla-ahon kantaa? Taitaa maisteri Jussi Halla-ahon toistuva ja julkinen pilkka osua jo vain ja tarkalleen omaan nilkkaan tänään, sillä suurin pilkan kohde oli hänen häirikkösivuillaan mm. visiomme Euroopan Päämiehestä, mitä ko. FSB:n salainen agentti piti tietysti typeryyden huippunamme. Luonnollisesti! Ei isäntä muun tapaan voi suhtautuakaan (vrt. isännän luja ote oikeudessa, missä hän kertoo ennakolla kaikille voittavan oikeudenkäynnin ja syytettynä) Luonnollisesti tuo korkea asema ei sovi Moskovan suunnitelmiin, koska heille ideaali tilanne oli vuosi 1945, jolloin Eurooppa oli kuopassa tai sitten Napoléonin sotien jälkeen 1813, jolloin venäläiset olivat Pariisissa saakka. Analogia Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian johtajat ovat mielenvikaisia kansallismielisten pääideologin mukaan, kun tuollaista virkaa perustetaan.
Tietysti Suomi vastustaa Päämies-instituutiota (Ruotsi varmaan kannattaisi sitä tänään, jos Kaarle XII olisi voittanut Pultavassa Ukrainassa ja näin ollen Ruotsi olisi pysynyt suurvaltana), koska presidentti Tarja Halonen on ilmoittanut Suomen (lue ukrien) tärkeimmäksi tehtäväksi Venäjän etujen ajamisen Unionissa. Lausunnon voi tarkistaa Mariankatu 37 kansliasta tai muualta mediasta, joka seuraa tarkasti asiaa. Näin ollen ukrit jäävät peruuttamattomasti sivuraiteelle ja tuollainen niskurointi pahentaa vain maan asemaa osavaltiona Euroopassa. Kysymys siitä pysyvätkö he sivuraiteella vastauksen saa tarkastelemalla ukrien lähisukulaiskansoja eli Venäjän alkuperäiskansoja ja sitä, kuinka he ovat taantuneet; kertakaikkiaan heidän genetiikka ja etniset henkiset valmiudet eivät riitä.
Lopuksi summa summarum: Euroopan Päämiehen tiivis käskyverkosto ajanee onneksi ohi ukrien päämiehen ja ukrien oikeuslaitoksen Suomi osavaltiossa.
Ensimmäinen päämies voisi olla esim. itävaltalainen Karl von Habsburg (geb. 1961)!
KvG

Klasu uhkaa Lehtoa ja Halla-ahoa:
KANSIO ON RIKOSMATERIAALIA
... Mieheni tulivat aivan yllättäen atk-ruudun läpi ja poistivat lopullisesti täysin naurettavan ko. roskakansion, missä nimeäni väärennettiin koko ajan; nimiini laitetut jutut ovat osoittautuneet väärennöksiksi mm. Espoon syyttäjän juridisella päätöksellä. He mieheni voivat näin ollen operoida, missä ja milloin vain tullen ruutujen, ovien ja seinien läpi ... sitä ei koskaan kerrota ennakkoon. Lehto lienee saanut jo joitakin opetuksia lokakuussa 2000. Tuskin odotamme kevättä 2003. Halla-aho on lisäksi syytteessä asiasta ja mahdollisesti hänen olisi pitänyt olla jo pois valtion virastaan opetustehtävistä syytteen aikana. Asia voidaan tutkia vielä korkeimmassa oikeudessa. Esitän sitä. Sama, mikä koskee johtajia valtion tehtävissä koskee myös näin ollen opettajia. Tosin entisen yya-Suomen taakka on raskas ja on juridisesti synti olla johtaja ja mm. Saksassa on yli kolme kertaa paremmat palkat johtajilla kuin Suomessa.
Jussi ja Seppo, Teidän kahden kohdalla kaikki armo on nyt lopullisesti mennyttä ja kadonnutta; se piti koittaa jo kerran Kelloportilla 29.4.2002. Upseeri suvuilla on olemassa kunnia, jota teidänlaiset eivät loukkaa. TVÄL-asiantuntijana testasin jo oikeuden läpivalaisua ja pystyin tuomaan ko. istuntoon kaasupistoolin, jota jokainen Saksan armeijan ammattisotilas kantaa lähitaisteluaseenaan. Tarkoitus oli nitistää teidät henkilökohtaisesti ja toki molemmat yhdessä välittömästi ja häikäilemättä ennen istuntoa kaikesta muusta välittämättä.
Valitettavasti yksi "mustamaijallinen" ja taas pienempi yksi "partioautollinen" poliiseja olivat yhdessä tulleet suojelemaan syytettyjä ja asettuivat vain syytetyn Halla-ahon läheisyyteen aseidenkotelot avoina. Siinä tilanteessa en voinut lähteä kaasupistoolin kanssa sukuni kunniaamme peräämään semminkin, koska Seppo Lehto ei ollut tietystikään tapansa mukaan paikalla. Asiasta oppiii kantapään kautta. Poliisi ei asettunut minua suojelemaan, vaikka murhauhkaukset olivat asetetut vain yksin minua vastaan. Seppo Lehto yrittää lapsen tasollaan, säälittävän tavalla näkyvästi, suojella Jussi Halla-aho netissä tänään, koska Halla-aho on niinkuin sanottu Seppo Lehdon isäntä. Jokaisessa Lehdon paskapostissa tulee Suomen Sisun ja Kansallismielisten tunnukset ja mainokset mukana.
TVÄL-asiantuntijana olen testannut monta kertaa nyt uutta kevytsinkoa, joka on tehty kevyestä muovista ja huomaan, että sekin menee tuomioistuimen valaistus ja tarkastuksen läpi mukanani; eli voimme käytää jo menestyksellä tätä sinkoa seuraavassa kohtaamisessa. Tällaisella voimme jo taistella useimpia ihmisiä vastaan huolimatta sitten keitä he ovat. Kysymyksessä on sukuni kunnia ja silloin en osoita sääliä ja armoa. Sotilaina loppuun saakka.
Kiitän tässä paljon ystävällistä yleisöä, joka on ottanut äskettäin minuun ystävällisen henkilökohtaisen yhteyden kysyen onko Petri Gerd Marskin Ritari kapteeni Tuomas Gerdin sukulainen. Kiitos paljon.
KvG

Lehto kommentoi:
Klaus Juutilaisen ryssäläisyys on laajassa tietoisuudessa
Ryssäläisyys on termi unohtumaton = Tunne maasi ja kansasi historia
"ryssäläisyys" terminä on ollut laajan sivistyneistön ja myös kaltaistesi parasiittien tiedossa jo asiakirjalähteiden valossa ainakin 1600-luvulta.
Se tarkoittanee kaltaistesi tarvetta selitellä ja puolustella milloin kulloisenkin Moskova/Nevanlinna/Pietari isovenäläisten tekemisiä muuksi, kuin mitä ne ovat ja mielellään aina niin että suomalaiset ovat aina väärässä, kuitenkin aina suomalaisuuden vahingoksi.
Kaltaisiaan olivat mm. vapaussodan punikkijohtajat, Otto Wille Kuusinen, Hertta Kuusinen, UKK, Ilkka Kanerva ( vaati mm. kokoomuksen isänmaallisia erotettavaksi neuvostovastaisina 1970-luvulla ), Ilkka Suominen, Mauno Koivisto, Ahtisaari, Tarja Halonen jne.
Kyllä totuus tiedetään vaikka kuinka yrittäisit olla .. mutta eihän komusta ole yrittäjäksi? ...
Kaltaisillasi Barbaranpumppaajilla bruukaa olla vain paskanen loppu

Klasun juridinen lisäys:
TEEMU ON JURIDISESTI VASTUUSSA LEHDON POSTISTA
Kannattaa vielä muistaa eräs juridinen asia, että Suomen Sisun ja kansallismielisten nimissä tulevan Seppo Lehto postin sisällöstä vastaa tarkasti juridisesti Teemu Lahtinen rikoskäsittelyssä; kuvaava tilanne yli 40-vuotiaan henkisesti häiriintyneen (Seppo Lehto) tasosta, että roskapostista vastaakin n. 20-vuotias nuori idealisti lain edessä. Eipä tähän ole paljoa wnää lisättävää, muuta kuin Halla-ahon selvitykset päälle, kuinka hän ihailee Seppo Lehdon tyyliä ja sitä, kuinka tulevat polvet tulevat ylistämään Seppo Lehtoa. Muuten ne, joilla on riskosjuttu vireillä Seppo Lehtoa vastaan asian yhtenäistämiseksi esittäkää vaatimuksena Niuvaniemen viiden kuukauden tutkimukset, jonka tuloksella yhteiskunta päättää häirikön tulevasta kohtalosta. Vielä 1996 mielentilatutkimuksissa mies päästettiin veräjästä, mutta nyt joutuu sinne, minne kuuluukin.
Lisäksi Teemu Lahtinen on yrittänyt selvästi laittaa nimiini jotakin yhdessä rikollisten ja Halla-ahon kanssa. Tämän on myös Espoon kihlakunnan syyttäjä tarkasti huomannut; nuorukainen väitti, että lähetelisin postia hänen yksityisosoitteisiin, vaikka kukaan meistä ei edes tuntenut niitä osoitteita. Lahtisen todistus Halla-aho prosessissa on juridisesti jo mitätöity ja niin käy Halla-ahon muillekin väärennöksille. Se merkitsee, että Halla-ahonkoko puolustus on romahtanut. Lukisitko täällä Halla-aho kirjeeni Hilla Halla-aholle; väitit tuomioistuimessa, että olen kirjoittanut hänelle kirjeitä! (Kaunis tapa vetää oma puoliso aivan oikeudessa käsiteltävän jutun ytimeen ja vielä väärennöksillä)
Tämä meidän puoli kunnioittaa ensiksi ihmisoikeuksia ja lakia 100%; mutta on olemassa myös toiseksi vakiitunut tapaoikeus koskien mm. upseerisukuja ja heidän kunniaa. Eikä sitä tapaoikeutta pyyhi mitkään tasavallat tms. koskaan ja ikinä pois maasta. Erikoista, että juuri kansallismieliset eivät tunne näitä tapoja, jotka muu koko yhteiskunta tuntee. Ryhmä, joka kertoo arvostavansa sotilaallisuutta. Niin asiaan tässä lisättäköön, että sotilaallisuuttakin on hyvin monta lajia ja teidän kohdall se lienee jotakin hugo salmelaisuutta? Tämä merkitsee, että saa Venäjältä itselleen aseen, kun ei ole suorittanut asepalvelusta maassa ja elämöi sillä omilla kotisivuillaan nähdyllä tavalla ilman aseenkantolupaa (Halla-aholla oma sivu FSB:n aseelle)
KvG

Lehto jatkaa Moskovan panttivankidraaman käsittelyä:
Vaadimme silvotun tynkä-Suomen hallitusta myöntämään turvapaikan kaikille apua tarvitseville tsetseeneille mm. Moskovan elokuvateatterin viimeisimmästä ohjauksesta vastanneille täysi immuniteetti
Miehittäjä-Ryssän sotarikollisten suojelusta pitää tulla loppu ---- vai mitä KRP?

Sotarikostuomioistuin kommentoi:
Surunvalittelumme,
.... siitä ettei Tsetsenian uljaat soturit onnistuneet toimissaan kansakuntansa vapauttamiseksi kapisen ja hullun kansanmurhahallinnon alta.
On valitettavaa etteivät laajemmat piirit näe paviaanikoira Putinin kansanmurhahallinnon kusetuksen läpi
Sotarikostuomioistuin

Myös Terijoen suojeluskunta kommentoi:
KANSAKUNNALLINEN TIEDOTUS VIIMEAIKAISILLE RYSSÄLÄISILLEMME MOSKOVAN TEATTERISURMIEN JÄLKEEN
Ville Itälä ansainnee miehittäjä-Ryssännuolustaan sangollisen höyryävää kuolleen ryssän paskaa? ... kuten muutkin tunnetut ryssäläiset edustajamme kuten erkki.tuomioja@eduskunta.fi jne.
Terijoen Suojeluskunta

Eva Biaudet jatkaa aiheesta:
Seuraavaksi urheat tsetseenitaistelijat iskevät pahuuden ytimeen: saastaisiin Kremlin palatseihin, joissa paviaani-Putin lymyää verisine kourineen.
Iskussa voisi käyttää esim Ryssien Aeroflot-paskalentokoneita WTC-tyyliin.
Jutkusika Ariel Sharon ylisti taannoin Paviaanikoira-Putinia ja tämäm toimia Tsetseeniassa. Taitaa jutkusika Sharoniakin odottaa Paviaanikoiran kohtalo islamistien toimesta.

Lehto kommentoi:
Vapaustaistelija Samil Basajaev on luvannut, että jatkossa ryssäläisiä paska-apinoita ei enää oteta panttivangeiksi vaan tapeteen välittömästi niin kuin ryssätkin tappavat viattomia tsetseenejä

Klasu raportoi Lehdosta kansainväliselle yleisölle:
Seppo Lehto ist ein Mann, der glaubt er selbst wirklich im Netz Freiherr Mannerheim ist.
Am 1996 ist er sogenannte Dorf-Irre in der Untersuchung auf den Geisteszustand im Krankenhaus gewesen. Seppo Lehto glaubt, daß er selbst Freiherr Mannerheim sei. Nur die große Lüge braucht die Stütze der Seppo Lehto - Schreibung, die WAHRHEIT doch steht von alleine aufrecht. Das ist die Grundlage der gegenwärtigen Seppo Lehto - Aggression im Netz gewesen. Aber natürlich klingt das nicht so schön, wie damals; heute alle sind genau gegen Seppo Lehto hier und dort und er doch ganz sicher weiß das.
Seppo Lehto ist ein Uhruhestifter, der produsiert unreine und schmutzige Schreibung im Netz. Ganz Regelmäßig. Damals und heute. Erst die Arbeit, dann das Spiel ist mit Seppo Lehto ganz fremde Sache. Die Arbeit verstärkt fortsetzen, anstatt zu jammern. Allgemeinlich hat er keine Arbeit, d.h.er hat nichts zu tun, aber nur fertig Mail zu senden und zu schreiben. Hinter der Kulisse ist er fenno-ugrisch Fanatiker, der selbst der Welt fennisieren wolle. Er denkt, daß alle in der Welt unter der Finnougristik gehen müsse. Er indentifiziert selbst sich nach russischer und originaler Völker in Raum-Russland. Seppo Lehto ist auch ein Uhruhestifter, der leider regelmäßig allgemeinen Morddrohungen genau unter dem Waffen-SS Name und persönlich z.B. an den Präsident Vladimir Putin schreiben wolle.
Seppo Lehto schlägt die Kriegstrommel gegen die Germanen und am 1996 hat er wegen Volksverhetzung gegen die Germanen in Finnland verurteilt. Das war im Gericht gegen unsere Minister Eva Biaudet gewesen.
Besonders glaubt Seppo Lehto immer wieder, daß er selbst Freiherr Mannerheim sei. Seppo Lehto schreibt damit allgemeinlich und täglich als Freiherr Mannerheim, Präsident Mauno Koivisto, Frau Tellervo Koivisto, Präsidentin Tarja Halonen, Doppel Mannerheim-Ritterkreutzträger Juutilainen, Jeesus Kristus, Allmächtiges Gott, Animo Mundi, Olavi Mäenpää, Gideon Bolotowsky, Paavo Lipponen, Eva Biaudet, Präsident Putin, Klaus von Grewendorp etc. z.B. im Netz.
Im Gericht hat er schon früher in Finnland von der Fälschung-Sachen verurteilt. Polizei hat beide seinem Computer und Fax abgenommen. Seit 1992 hat Polizei Seppo Mattila den Vorfall Seppo Lehto in Tampere untersucht.
Seppo Lehto ist auch bekannte Prostituierte, beide Huoremann und Stripper in Finnland, er schreibt sexuellen Schreibungen im Netz. Am 1996 ist er in der Untersuchung auf den Geisteszustand im Krankenhaus gewesen. Wesentlich dürfte bei allen Entscheidungen in der Frage von der Zukunft des Seppo Lehtos aber in ärztlicher Behandlung sein, nicht im Gericht. Mögen uns die Götter gnädig sein, wenn diese Oberschurken Seppo Lehto dabei Erfolg haben sollten. Seppo Lehto ist allerdings ganz ohne Auftrag im Leben heute. Seppo Lehto ist genau sogenannte Dorf-Irre aus Wald-Finnland. Solange wir den Gegner nicht niedergeworfen haben, müssen wir tatsächlich fürchten, daß er mich und uns niederwirft, wir sind nicht also nicht mehr Herr unser Handlungen, sondern er gibt mir das Gesetz. Das Ziel ist, den Feind Seppo Lehto wehrlos zu machen und damit Polizei genau beide seinem Computer und Fax abgenommen hat.
Seppo Lehto schreibt auch allgemeinlich und täglich sogenannte sexualischen Fantasien z. B. als Präsidentin Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Eva Biaudet, Tellervo Koivisto, Präsident Mauno Koivisto, Olavi Mäenpää etc. Seppo Lehto ist ein ganz unmöglicher Typ.
Das ist der Fall.
Rechtsanwalt

Lehto kommentoi:
Klaus Jutikka voisi kertoa saksalaisille myös kuolleen isänsä peräaukkoon kohdistuvasta himostaan, pedofiliastaan, eläimiin sekaantumisestaan ja saamattomuudestaan koskein naisemn pillua.
Siansaksaa olevat sönkötyksensä kaikkine jutkuvalheineen ovat suoraan Ryssän perseestä

Lehto kritisoi Pekka Haaviston peräreikäsuhdetta:
Vihreiden suppusuu Pekka Haavisto - ryssäläinen persereikäpanojen suurkuluttaja korkattuinen anuksineen ryssänkyrpä poskessaan - YÄK!
Saastaisten loisryssien tavoite silvotun tynkä-Suomen kohdalla oheisessa iljettävässä linkissä:
http://www.bacanasampa.hpg.ig.com.br/imagens_hp/unsafe/bare1007.jpg
Vaalikaamme rotupuhtauttamme ja siittäkäämme suomalaisia, eikä mitään mulatteja.
Myöskin Vihreiden edustaja Pekka Haaviston muutama päivä sitten(HS) julkaistu parisuhde jonkin mulkun kanssa ei ole tervettä vaan puhdasta ryssäläistä miesseksin ihannointia.
Kansallismieliset suomalaiset
.. jotka haistattavat saastaisille ryssäläisille sianpersettä

Lehto jatkaa aiheesta:
pekka.haavisto@eduskunta.fi voisi mennä panemaan ryssäläisellä vehkeellään Ryssäsikaa eli suurlähettiläs Pavtsevia Tehtaankadulle

Klasu lähestyy Lehtoa:
Seppo Lehto, missä olit 29.4.2002?
Sanoit ottavasi erän kanssani?
Minä olin siellä todistajien kanssa ja itse et?
Miksi? Eikö koko Suomen Sisun palsta lanseerannut Teidät voittajaksi ko matsista jo etukäteen? Kuinka kävi? Mitä teidänlaisten kirjoitukset sitten merkitsevät? Ei yhtään mitään! Ei yhtään mitään! Ei yhtään mitään!
Ne ovat vain osoite suljetulle osastolle, jonne tulet joutumaan.
Tiedätkö, kun sovitaan välien fyysinen selvittely ja et saapunut sinne, minne julkisuudessa sovittiin minun ollessa siellä olet julistettu häviäjäksi yhdessä kannattajiesi kanssa.
Se, että Teidät piestään taas 100% varmuudella ja vaalien alla keväällä 2003 henkihieveriin (oliko mukava olla lokakuussa 2000 ko tilassa?) on ihan toinen juttu; se on jo vakiintunut tapa, kuinka kylähulluja käsitellään normaalisti maassa. Siinä minulla ei ole mitään tekemistä mukana.
Klasu

Johannes Virolaisen terveiset haudan takaa:
Viesti ja kansakunnallinen vetoomus ryssäläisyydestä kärsivälle silvotulle tynkä-Suomen kansakunnalle 3.11.2002
Hei taas kirjuuttelen täältä Ryssän persiistä, koska tännehän joutuvat kaikki saastaiseen lois-Ryssään uskovat. Minunkin katumukseni oli vähän latteaa kotiseudun kaipausta eikä mitään vaatimuksia miehittäjällemme.
Tätä vääränlaista miehittäjämme nuoleskelua olen täällä hyisessä miehittäjä-Ryssän anuksessa katunut. Tehkää parannus ja toimikaa järkevästi kuten toimivat sotiemme miehet http://www.prokarelia.net tyyliin. Jospa pääsin vielä Laatokalle!
Johannen Virolainen - entinen ryssäläinen valtioneuvos ja kepun luottoryssiin uskonut kuollut ketku
PS: Kotiryssänäni toimi George Paile Museokadulta Helsingissä
Ilkka Suomisen kotiryssä oli taasen Vjatslav Avtsinov Kaupallisesta lähetystöstä.
TOIMIKAA ENNENKUIN ON MYÖHÄISTÄ KUTEN KOHDALLANI KÄVI.
TÄYSI TUKI TÄÄLTÄ HAUDAN TAKAA MIEHITTÄJÄ-RYSSÄN VASTAISILLE KAIKILLE TOIMILLE TERRORISTIVALTIO KREMLIN JA MOSKOVAN OBLASTIA KOHTAAN TSETSEENEILLE JA MUILLE SAMOIN TOIMIVILLE!

Leonid Laakso kommentoi:
TEHTAANKADUN LOISIVAN RYSSÄLÄHETYSTÖN VAATIMUKSET OHESSA 3.11.2002
Ria Novostin virallinen vaade on että kaikki kusemaan Johannes Viroloisen haudalle koska paljasti haudan takaa kgb-kytkyjämme kepussa ja kokoomuksessa
Leonid Willevich Laakso
kgb-koulutuksen saanut vieraan vallan vakooja Orimattilasta
PS: Jollette tottele niin laitamme luottoasianajajamme Matti Wuoren asialle ja ulosmittaamme teidät kansakunnallisina eri tahoina. ( PS: Asioilla on Supon ja KRP:n siunaus )

Johannes Virolainen vastaa:
Älkää te saastaiset ryssät alkako .. minulle ette enää muuta pysty kuin yllyttämään kuseksimaan haudalleni kuten sukuhaudalleni Karjalassa
Valtioneuvos Johannes Virolainen
PS:) Käsky haudan takaa = Katsokaa ettei seuraavissa vaaleissa ääniä anneta virallisille vallassaolleille puolueille lainkaan.
Kaikki äänet linkkini mukaiselle: http://www.prokarelia.net kaltaiselle isänmaan eheyttäjälle

Leonid Laakso kommentoi:
Jollette saatanan kepulaiset petturit lopeta niin emme takaa seurauksia. Tulemme ja raiskaamme lehmänne, niin laitumilla kuin sisätiloissa alkaen sikatilallinen sirkka-liisa.anttila@eduskunta.fi -
JUSKOKAA ME RJYSSÄT EMME VALEHTELE SILLOIN KUN ON KYSE PEDOFILIASTA, LOISIMISESTA, ROSVOUKSESTA JNE, MURHISTA PUHUMATTAKAAN, KUTEN PAVIAANINAAMAINEN LOISIVA PRESIDENTTIMME PAVIAANIKOIRA PTUIN O TODISTANUT TOIMILLAAN MIEHITETYSSÄ TSETSENIASSA
Ria Novostin Suomen toimiston päällikkö Leonid Laakso
- ryssäläinen loinen
asun Orimattilassa
tervetuloa lutkuttamaan piliäni näin kylmillä se tekee hjyvää.

Johannes Virolainen esittää vaatimuksen:
Vaadimme sotatoimien aloittamista miehittäjä-Ryssää vastaan välittömästi
VAROITUS SUOMEN MAANVILJELIJÖILLE RYSSÄLÄISISTÄ PERVERSSEISTÄ RIA NOVOSTISTA JA TEHTAANKADULTA .... JOLLETTE OLE JO ASIASTA SOPINEET?
Johannes Virolainen - taivaallinen siemenenkylväjä
APUA TSETSEENEILLE JA PIKAISESTI
PUTINI ON YMPÄRILEIKATTAVA TYNKÄÄNSÄ MYÖDEN ENNEN KUOLEMANTUOMIOTAAN

Johannes Virolainen jatkaa:
Haluan että kaikki kepulaisloiset menevät nyt hyppimään heikoille jäille
Johannes jo kauan sitten ryssäläistä aikaansa hukkunut kepun paskakyrpä ja ryssäläisiin valheisiinsa autuaasti uskonut kepun kepuli

Lehto kommentoi:
Arvon edesmennyt - älkää tähän e-mailiin kummitelko, kiitos!
Isänmaa ilmeisesti kutsuu tavaritseja aina kumpujen yöstä manalaan? ... mutta älkää kuitenkaan häiritkö isämaallisia yhteyksiämme vieraan vallan vaikutteillanne.
Kaikesta huolimatta oikein paljon terveisiä tavaritsillenne Stalinille, Hertta Kuusiselle, Karjalaiselle ja muille kepulaisille rajan taa!
PS:) toivomme ettette enää yritä tukkia e-mailiamme. Kiitos.

"Klasu" tekee tunnustuksen:
Tunnustan, että olen pyrkinyt mustamaalaamaan Suu-Suomalaisia ryssäläisillä valheillani.
Kaiken takana on lapsiin ja eläimiin kohdistuva ryssäläinen himoni, johon toivon saavani helpotusta miehittäjä-Ryssän Tehtaankadun paskalähtystöstä
Klaus Jutkusika
Mitätön pedofiilipaska Tesomalta

Venäjän Federaation suurlähetystö kommentoi:
Voimme lähettää Klaus Juutilaiselle tapettuja tsetseenipoikia.
Negrofiili presidenttimme Paviaani.Putinkin raiskaa tapettujen tsetseenilasten ruumiita kaikessa iljettävyydessään.
Tehtaankadun Ryssäläinen paskalähetystö

Lehto lisää:
VAADIMME TYNKÄ-SUOMEN HALLITUSTA RYHTYMÄÄN VÄLITTÖMIIN TOIMIIN TSETSENIAN TUNNUSTAMISEKSI ITSENÄISEKSI VALTIOKSI JA DIPLOMAATTISUHTEIDEN SOLMIMISEKSI TSETSENIAN KANSAA EDUSTAVIEN TSETSEENIKAPINALLISTEN KANSSA.
Diplomaattisuhteet maatamme ja Tsetseniaa miehittävään miehittäjä-ryssään on välittömästi katkaistava. Tehtaankadun paskalähetystö ja muu Ryssien omaisuus tynkä-Suomessa on välittömästi takavarikoitava.
Eläköön vapaa Tsetsenia!
Eläköön kokonainen, ryssäläisistä vapaa Suomi!

Illu Juutilainen kommentoi:
Täällä taivaassa ei ole ainuttakaan ryssäläistä, sillä kaikki ryssäsiat ovat lapioimassa koksia helvetissä.
Helvetiin joutuvat myös Tynkä-Suomen ryssäläisen hallituksen edustajat , elleivät tee parannusta ja tuomitse miehittäjä-Ryssää
Illu Juutilainen
taivaallinen ryssäntappaja

Nimim. Karjala Vapaaksi kommentoi:
RYHTYKÄÄMME LÄHETTÄMÄÄN SAASTAISIA PASKA-RYSSIÄ HELVETTIIN PERKELEEN PUMPATTAVIKSI BARBAROIKSI.

Myös Lehto kommentoi:
Esinahaton ryssäläisten silsakyrpäinen presidentti Paviaani-Putin voitaisiin lopettaa ensimmäisenä
Katsokaa tänään TV1 19:30 Putinmania. Ohjelma ryssäläisten Paviaani-Putiniin kohdistuvasta palvonnasta

Matti Wuori lisää:
Uskomme että kääntymisenne europarlamentaarikkoihin auttaisisi Tsetsenian kansan vapauttamisessa miehittäjä-Ryssän ikeen alta
Matti Wuori - ryssäläisyyttään syvästi katuva MEP.
Toivottavasti Shamil Basajevin johtamat urheat tsetseenitaistelijat onnistuvat tappamaan ko. elukan.
Eläköön Tsetsenian urhea vapaustaistelu! http://www.vayrynen.com = Tervetuloa ryssät haistelemaan persettäni ja kepulaisia valhesivujani.

Lehto kannattaa Sulo Aittoniemen eduskunta-aloitetta:
Kannatamme Sulo Aittoniemen ehdotusta ilotalon perustamiseksi, mikäli taloissa työskentelevät ryssäläispillut pannaan tahkoamaan rahaa Tsetsenian vapaustaisteluun .Ko rahat voidaan sitten käyttää aseiden ostamiseen vapaustaistelijoille.
Kondomin käyttö ko. ilotalossa pitää kuitenkin varmistaa tautien ehkäisemiseksi

Klasu väärennöksistä ja niiden paljastuksista:
VÄÄRENNÖKSET JA NIIDEN PALJASTUKSET
Kannattaa tässä julkisesti Teille tarkasti vielä todeta, että asiakirja väärennös rikos, joka on todettu tuomioistuimessa on vain pelkkä pienen pieni oire, joka oireena toistuu väärentämis haluna sekä heijastuu että kerrannaisvaikuttaa koko ko. suur-suomalaisen häirikön toimintaan tänään.
Tässä alhaalla vain joitakin hyvin pieniä asia esimerkkejä, joita väärentäjä on äärimmäisen aktiivisesti lanseerannut minusta julkisuuteen saaden kannatusta täysin merkityksettömältä suomalaiS-ukrilaiselta etniseltä ryhmältä. Usein Suomen Sisu yhtyy 100% näihin suur-suomalaisen väitteisiin erilaisten IP:n Raimo Rosendahlin kantojen lailla. Venäjän kielen maisteri Jussi Halla-aho vieläpä lanseeraa aktiivisesti näitä täysiä väärennöksiä ylistäen rikollisen Seppo Lehdon tyyliä, jota myöhemmät sukupolvet tulevat kiittämään hänen mukaan. Emme sulje verikoston kostoa pois laskuista.
1. Wulf von Grewendorp ei olisi sukuni kantaisä tässä maassa.
2. Päägermaaniheimo juutit/eutit, jotka mm. Saksan suosituimman historoitsijan Felix Dahnin mukaan on ensimmäinen päägermaaniheimo, olisi sekä seemiläistä että juutalaista verta perimältään. Tohtori Felix Dahnin uudelleen painetut suositut kirjat teemasta ovat todella suosituimpia germaanisella alueella tänään ja niistä otetaan jatkuvasti uusintapainoksia suosiosta johtuen. Hänen tieteellisen tarkastelun mukaan juutit/eutit ovat merkittävin päägermaaniheimo. Seppo Lehdon ja Jussi Halla-ahon älykkyyden taso ei pysty edes erottamaan yhtä menestyksekkäintä germaaniheimoa ja seemiläisiä toisistaan. Tyypillistä kaikille ukrilaisille?
3. DI-isäni ei olisi tuonut ammattijohtajana YLE2 Tampereelle, kun YLE osti Tamvision Tampereelta 1960-luvun alussa sen tehtyä konkurssin. Elokuvaohjaaja Hannu Lemisen siirryttyä MTV:stä TV2 pääjohtajaksi isäni siirtyi tekniseksi johtajaksi ja hallinto- ja henkilöstöpäälliköksi, jolloin hän otti yhdessä Lemisen kanssa mm. toimittaja Esko Juhani Tennilän töihin. Suomen Sisu ja häirikkö ovat molemmat kieltäneet, että edes johtaja Leminen tai isäni olisi ollut YLE:n palveluksessa. Tässä kannattaa lisäksi sanoa, että molemmat herrat saivat asemansa ammattiansioista ja politiikot alkoivat kadehtimaan näitä herroja ja niistä tuli myöhemmin poliittisia palkintoja vailla ammattitaitoa. Itse asiassa nämä molemmat kantoivat hyvin suuren riskin ja TV2 projekti onnistui tarkasti heidän takia, vaikka monet luulivat, että näin ei koskaan käy ja YLE jakaa Tamvison kohtalon. Siitä huolimatta molemmat isäni ja Leminen joutuivat lähtemään YLE:stä ulos sen politisoiduttua Repo-radion aikana. He rakensivat onnistuneen pohjan, joista muiden oli hyvä jatkaa ilman ammattiansioita. He onnistuivat, mutta mielipiteiden takia saivät väistyä Kekkosen tasavallassa. Eipä ole ainoa rikos kekkoslaisessa tasavallassa. Isäni ja Lemisen TV-johtajajina meriitit ovat täysin toiset, kuin mm. entisen liikenneministerin Olli heinosen, joka oli vastuussa UMTS-kaupoista ja näistä ansioista hän sai sitten tv-johtajan viran myöhemmin.
4. Suvussani ei olisi everstejä.
5. Gisela-sisareni ei olisi oikeustieteen tohtori
6. Minun/meidän oikea sukunimi ei olisi Grewendorp, vaan tarkasti etnistä ryhmääni kuvaava juutilainen; etninen ryhmä ei voi olla koskaan geneologisesti suku ja jos näin on on kysymyksessä väärennös, josta joutuu vastuuseen se, joka näin väittää. Uskon, että tästä tulee vielä oikeudenkäyntejä.
7. Että minä keksisin itselleni aatelisnimiä; ilmeisesti väitteen tekijä ei edes pysty erottamaan eri nimiä toisistaan tarkasti ja jaottelemaan niitä. Ainakaan von Grewendorp, eli täsmälleen oikea sukuni nimi ei ole aatelisnimi eikä missään aateliskalenterissa esiintynyt, koska maa-aateli, johon sotilaat kuuluivat eivät kuuluneet myöhemmin perutettuun aateliin, johon ruhtinaat itselleen ja aatelilleen kopioivat maa-aatelin ansiot sivuuttaen ritarit samlla ulos tästä aatelistaan, johon Lehto väittää minun yreittävän kuuluvan, vaikka emme koskaan ole kuuluneet, emmekä kuulu. Vaikkakin he elävät elivät sukuni ja lukuisten muiden samanlaisten suoristusten maineella useimmiten .
8. Marskin Ritari Ilmari Juutilainen olisi pelkkä aliupseeri, vaikka hänet komennettiin jo 1943 kadettikouluun sisään Ilmavoimien komentajan käskyllä. Suomen Sisu, Burning Book jne. pitävät kaikki häntä vain "aliupseerina" (vrt. postikortti painokset), vaikka komennus kadettikouluun kertoo jotakin toista. Se, miksi sitä ei suoritettu ei todellakaan johtunut ritarista itsestään.
9. Minä olisin väittänyt olevani sukulaissuhteessa lentomestariin, vaikka en ole koskaan näin väittäyt ja minulla ei ole nimellä määritettyä sukulaisuussuhdetta ko. Marskin Ritariin.
10. Lapsuuden kotini ei olisi ollut Tampereen Tohlopin rannassa ja DI-isäni olisi kuollut täysin ylivelkaantuneena.
11. Olisn varastanut kokoomuksen kassan, vaikka rikosrekisterini on täysin blanko eli tyhjä. Erikoista on lisäksi se tässä väitteessä, koska en ole ottanut mihinkään poliittisen ryhm'än toimintaan Suomessa.
BONUS: Että en olisi sopinut Timberlinen kanssa kolmikerroksisen talon rakentamista rahoitussopimuksen kanssa keväällä 2001. Tässä Jussi Halla-ahon Stasi-työ osui nappiin, koska alkuperältään nämä USA:N Singerit olivat täysin sattumalta kommunisti Geröjä ja näin ollen juutalaisia ja joihin Halla-ahon paljastustyö tuotti hetkellisesti tulosta koskien persoonaani ja sukuani. Näiden kanssa Halla-aho teki paljastuksia ja juoni minua vastaan, vaikka muuten FSB:n agenttina esiintyy USA:n vastaisena yhä, vaikka kylmä sota on kausn sitten päättynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti